Vähemmän voi olla enemmän, olivatko asiat ennen sittenkin paremmin? Kallion tietokonemuseon suositussa I love 8-bit® -näyttelyssä asiaa voi tutkia käytännössä. Se on tietokonemuseo, joka on rakennettu kuin tietokonekaupat olivat vuonna 1984! Käynti Kallion tietokonemuseossa on jo oppimistapahtuma sinänsä, sillä kokemukset museolla ja käytännön toiminta tuovat iloa ja ruokkivat uteliaisuutta hauskalla tavalla.
Luokkaretki on tapahtuma Kallion tietokonemuseolla ja se on vaivatonta järjestää. Sovi asiasta sähköpostitse, soittamalla tai käymällä paikanpäällä. Luokkaretken kustannukset on helppo laskea kertomalla pääsylipunhinta osallistujamäärällä. 1-2 valvojaa pääsee mukaan maksutta. Jos joku ei pääse jostain syystä luokkaretkelle mukaan, niin käyttämättömän pääsylipun voi käyttää viikonlopun yleisönäyttelyssä.
Kallion tietokonemuseon luokkaretki kestää kaksi tuntia. Museolla järjestettävässä tilaisuudessa museo-opas kertoo ajasta ennen Internetiä ja digitalisaatiota, siitä kuinka maailma alkoi vähitellen tietokoneistumaan ja millaisia kehitysvaiheita siinä tapahtui. Luokkaretkellä pääsee kokeilemaan, kuten pelaamaan ja kirjoittamaan ohjelmia alkuperäislaitteilla. Aikansa kulttuuri on vahvasti läsnä. Kallion tietokonemuseon luokkaretkellä käy selväksi se vaihtokauppa, joka tehtiin kun siirryttiin digitalisaatioon.
Luokkaretken voi tilata museoon soittamalla numeroon 044 0100240 (arkisin 10-16), lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@kalliontietokonemuseo.fi tai käymällä paikan päällä.
Luokkaretkellä on aina mukana opettaja valvomassa luokkaretken sujumista. Museo-opas on paikanpäällä tapahtuman ajan. Paikanpäällä on videovalvonta.
Luokkaretken voi tilata ryhmälipulla. Yhden ryhmän koko on kerrallaan maksimissaan 30 henkilöä. Luokkaretken pääsylippujen minimitilausmäärä on 20 kappaletta. Ryhmälipun kustannus vapaasti ilman arvonlisäveroa on 14€ / henkilö.
Mikäli ryhmälipusta jää käyttämättömiä paikkoja esimerkiksi poissaolojen vuoksi, niin käyttämättömät paikat voi käyttää Kallion tietokonemuseon yleisötilaisuuksissa Alppikadulla.
Kallion tietokonemuseolla on hyvä ja helppo sijainti. Linnanmäen huvipuistoon on matkaa vain noin 500 metriä eteläpäädystä. Päivä huvipuistossa saa mahtavan lisän vierailulla Kallion tietokonemuseoon.
Kallion tietokonemuseon erikoisuutena on 1970- ja 1980-luvun tietokonekulttuurin esitteleminen. Näyttelytilat jäljittelevät tarkasti tietokoneiden vähittäismyyntiin erikoistuneita myymälöitä 1980-luvulta. Museovieraille Kallion tietokonemuseossa tarjotaan illuusio tietokonekaupoista aikakaudelta, jolloin ensimmäiset kotitietokoneet saapuivat markkinoille kuluttajien ostettavaksi. Silloin oli lukuisia eri tietokoneiden valmistajia sekä runsaasti malleja, joissa olivat omat teknologiat, pelit ja mainokset. Ala ei ollut toisin sanoen vielä keskittynyt nykymuotoonsa.
Kallion tietokonemuseossa pääsee tutustumaan 1980-luvun ostokokemukseen tietokonekaupassa! Siellä voi puntaroida Commodoren, Atarin ja monien muiden välistä paremmuutta. Minkä sinä olisit itsellesi hankkinut? Meillä asiaa voi tutkia 🙂
Kallion tietokonemuseo on yksityinen ja voittoa tavoittelematon, toiminnallinen tietokonemuseo Helsingissä. Museon toiminta on mahdollista lahjoituksilla, pääsylipputuloilla sekä tilattavilla yksityistapahtumilla, jotka mahdollistavat museon varaamisen yksityistilaisuuksiin.
Harrastelijavoimin toimiva Kallion tietokonemuseo ei kuulu julkisen tuen piiriin. Museo on avattu yleisölle ensimmäistä kertaa 14.12.2024 toiminnallisella I love 8-bit -tietokonenäyttelyllä.
Museon missiona on siirtää perinnelaitteisiin liittyvää osaamista, kokemusta ja innostusta käytännön keinoin vaihtuvilla näyttelylaitteiden valikoimilla. Aina siis löytyy jotain uutta tutkittavaa. Missiota tavoitellaan mediamaisella kulttuurikokemuksella, johon kuuluu tietokoneiden lisäksi myös aikakautensa ilmiöitä, kuten kirjoja, pelejä, lehtiä, tietokonemusiikkia, demoja sekä kertsi eli pieni kerhohuone.
Museon toiminnan ovat mahdollistaneet pitkän linjan ATK-harrastajat jotka myös tuottavat Kasibittinen -printtialbumeita. Niitä voi lukea Kallion tietokonemuseossa ja sellaisen voi hankkia joko paikanpäältä tai osoitteesta www.kasibittinen.fi
———-